Safire_Tutkimuskoonnos

Kiitokset markkinatutkimukseen osallistuneille!

TYÖ TULEVAISUUTTA VARTEN VOI ALKAA!
Suoritimme kesän 2019 aikana markkinatutkimusta Suomen lämmitinmarkkinoista, joiden avulla luotiin pohjaa nyt käynnissä olevalle kansainväliselle markkinatutkimukselle. Haluamme vielä kerran kiittää kaikki vastanneita!

Tärkein kohderyhmämme olitte juuri te, joiden ehdoilla tuotteemme ovat alusta asti valmistettu. Peruslähtokohtanamme on ollut toimintavarmuus, käyttömukavuus ja helppo asennettavuus.

Osallistujien ja palautteen määrä yllätti positiivisesti! Tutkimuksesta saatu tieto on jo nyt otettu työn alle, ja pyrimme kehittämään toimintaamme tuotekehityksen saralla!

Tutkimuksen data osoitti sen, että Safiren brändiin ollaan tyytyväisiä ja olemme oikealla tiellä! Lisäksi asiakastyytyväisyys lämmittimiä kohtaan on hyvä (kts. kuva alla).

Valtaosa palautteesta liittyi tilanteisiin, toimintoihin tai ongelmiin, joihin on jo olemassa ratkaisu. Valitettavasti emme pääse suoraan vastaamaan palautteiden antajilla (johtuen GDRP-säädöksistä), mutta vastaamme mielellämme kaikkiin ongelmiin. Ota rohkeasti yhteyttä meihin ongelmatapauksissa, sillä meiltä todennäköisesti löytyy jo ratkaisu moniin ongelmiin!

Avainsanat:

Scroll to top